tiistai 13. lokakuuta 2015

ABOUT ME

Ruudun tällä puolella kirjoittelee parturi-kampaaja vaasasta, nimeni on Emilia Leskinen ja olen 20-vuotias tällä hetkellä. Perustin blogini että saisin kerätä tänne kuvia töistäni ja kirjoittaa minua aina kiinnostaneista asioista kuten hiukset ja kauneus, mutta myös vähän muustakin tietenkin.
Blogin perustaminen tapahtui oikeastaan kokonaan sen myötä kun ryhdyin yrittäjäksi, olen itse aika tarkka hiuksistani ja en anna ihan kenen tahansa niitä värjäillä tai leikata, itse pidän siitä että tiedän etukäteen millaista työtä joku ammattilainen tekee, en tykkää ostaa ns. "sikaa säkissä" sen vuoksi haluan että asiakkaat täältä näkevät minkälaista työtä juuri minä parturi-kampaajana teen ja millaista juuri mun kädenjälki on, koska kaikilla kampaajilla se on erilainen ja näkemykset ovat erilaisia :)



Valmistuin keväällä 2015 parturi-kampaajaksi vaasan ammattiopistosta mistä sain todella hyvät eväät työelämään.
 Työkokemusta kerkesi karttua myös koulun ohella, olin vaasalaisessa kampaamoyrityksessä töissä koulun ohella vuoden, ja kun valmistuin virallisesti parturi-kampaajaksi niin ryhdyin yrittäjäksi vuokratuoli menetelmällä.
Työkokemusta kertyi myös työharjoitteluiden merkeissä, jotka kummatkin suoritin ulkomailla, ensimmäisen 2014 keväällä Espanjassa, Gijónissa. Toisen 2015 keväällä Sloveniassa, Ljubljanassa.

Kirjoittelen blogia rennolla otteella pilke silmäkulmassa, joka tekee blogistani varmasti myös mun näköiseni :)

                                       Tervetuloa seuraamaan blogiani! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti